G-7Y49SZDFEZ

Torni ja Ällä
Kuopas 2024
Savilahti

Savilahden pohjukkaan yliopistorakennusten väliselle kaistaleelle on kaavoitettu tontit yhdelle tornille ja kolmelle L-pohjaiselle lamellitalolle siten, että näiden väliin jää nykyinen opiskelija- ja liikuntatiloja sisältävä Studentian rakennus. Kaavan tarkoitus on kehittää ja aktivoida Savilahdelle
muodostuva S6-kampuksen keskeistä moottoritieltä sekä junaradalta näkyvintä ydinaluetta lisäämälle alueelle lyhytaikaista asumista esim. opiskelija-asuntoja. Alueella on aiemmin ollut laajat pysäköintialueet.

Rakennukset suuntautuvat Savilahdelle periskooppimaisine päätyineen. Periskooppien alapuolelle syntyvä tila käytetään polkupyöräsäilytykseen ja rakennusten pääsisäänkäynteihin, joista on suora yhteys uudelle yliopiston rantoja yhdistävälle rantaraitille. Savilahden suuntaan avautuu myös
jokaisesta kerroksesta periskooppiin rakennettu koko päädyn levyinen yhteiskäyttöinen parveke. Ylimpiin kerroksiin on suunniteltu opiskelijoiden yhteistiloja sekä sauna. Rakennusten katutason kerroksiin sijoittuu yhteis-, palvelu- ja liiketiloja. Rakennusten väleihin jääviin kainaloihin on suunniteltu suojaisia ilta-aurinkoon ja Savilahden järvimaisemaan avautuvia vehreitä pihatiloja.

Savilahdentien suuntaan rakennukset ovat pidättyväisempiä ja sulkeutuvampia. Niiden päätyjulkisivujen pikselimäinen värityksessä torni sisältää kolmen matalamman rakennuksen värikoodin perustan, joita jokainen matala rakennus varioi maanläheisin murretuin sävyin.

Kokonaisuudesta syntyy harmonisesti kehittyvä ja jokaisen rakennuksen kohdalla yksilöllinen värisormenjälki.

Rakennusten pitkillä sivuilla samaa pikselimäistä värialuetekstuuria on toistettu käyttäen betonipinnassa erilaisia karkeusasteita. Tämä saa aikaan vaalean harmaiden sävyjen hienovaraisen vaihtelun – kuin veden pinnan kimmellyksen.

ARKKITYYPIT OY
Kirkkokatu 4
70100 Kuopio
Finland

+358 45 651 1256
saara.repo@arkkityypit.fi

Y-TUNNUS
1912629-5

© ARKKITYYPIT OY 2021